Höösipumppu

perjantai 23. elokuuta 2013

Oma-aloitteista aapiskauhistelua

AAPISKAUHU. Nostetaanpas esiin tällaista tavallista yhden kirjan nostattamaa paskapäähysteriaa. Kirjaa, joka on kaikille elossa oleville suomalaisille tuttu: AAPINEN. Ensimmäinen suomenkielinen kirja oli aapinen. Se kantoi nimeä ”Abckiria” ja se kirjoitettiin vuonna 1543. Kirjan kirjoitti Mikael Agricola, jonka ajatuksena oli edistää suomenkielen lukutaidon opettamista typerille metsän rölleille eli meidän esi-isillemme. 

Nyt kuitenkin heti perään 470 vuotta myöhemmin on havahduttu faktaan että aapinen onkin itse asiassa rasistista vihapolitiikkaa levittävä häikäilemättömien ihmisoikeusrikollisten laatima teos. Kirjana aapinen pyrkii syövyttämään lastemme pienet mielet, muuttamaan rikkaat köyhiksi, hyvän pahaksi ja rauhan sodaksi. Haluammeko todella että yhteiskuntamme tulevaisuus lukee tällaista misantrooppista lietsontaa? 

Nyt tätä samaa paskaa on tekemisen puutteessa kysynyt moni valveutunut höösäri ja toimiin on ryhdytty. Katsokaapas kun on sitä muslimivihaa ja vihapossuja ja.. Aapiskukkokin taitaa tarkemmin ajateltuna olla pesun kestävä natsi. Niin vaan lapset lukevat vuodesta toiseen natsirasistiperkeleiden vihasanomaa ja opettelevat muka lukemaan. Natsilapset. Vihanatseja ovat. 

Tämä paskahössötys on siksi huvittavaa että rajoittava kukkahattuilun taho löytyykin oma-aloitteisesti jo kustantamosta. Vielä toistaiseksi ei ole lailla kiellettyä esittää kirjassa espanjalaisen miehen olevan hetero härkätaistelija mutta koska kaikkea paskaa höösätään ja kauhistellaan tässä maassa niin rankasti, jopa kirjakustantajatkin ovat peloissaan että ”mitä jos tasa-arvovaliokunta tekeekin tästä numeron ja leimaa meidät homofobisiksi sovinisteiksi ja rasisteiksi.” 

Iltapaskan jutussa muslimitkin nauraa kuinka perseestä me suomalaiset näissä asioissa olemme. Täällä vaan yksinkertaisesti paskat housussa höösätään ja kauhistellaan niin kovaa että ei edes itse muslimeilta ehditä kysyä. Tässä tapauksessa kustantamoiden omavalvonta on perustunut siihen että kun satutaan tietämään että muslimi ei joulukinkkua syö, niin parempi vaan kriminaalin leiman pelossa poistaa possutkin kokonaan, sillähän se vitun ongelma ratkeaa.


Höösipumpun rotuvihan tutkimusosaston tuoreimman selvityksen mukaan aapiskukon valkoinen väri loukkaa aapisen kirjoittajan, kustantajan sekä muiden kukkojen lisäksi myös kaikkia muita värejä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti