Höösipumppu

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Vitutusministeriön uudet kujeet



SOTEMINISTERIÖN VITUTUSPOMMI iski tänään, kovaa, korkealta ja täysin odottamatta. Selvää oli että uutta alkoholilainsäädäntöä ollaan kulissien takana vääntämässä. Selvää oli myöskin joidenkin elämästä vieraantuneiden paskapäiden supervisiot keskioluen siirtämisestä Alkoon. Aiheesta aiemmassa blogitekstissäni.

Tässä Iltapaskan linkki heidän uutiseen. Myös valtakuntamme toinen Iltapaska oli ajan hermolla.

Hyvät kanssaihmiset, merkitkää tämä päivä kalenteriin. Tämä on se päivämäärä kun Suomen alkoholipolitiikka aloitti täydellisen metamorfoosin huonosta mielipidekeskustelusta totaalisen viiltäväreunaiseksi mutta kuitenkin kiinteäksi paskaksi. Paskan määrä on valtaisa ja tuuletinkin on valmiina. Kansa pidättää hengitystään. Voiko tuo tuuletin niellä kaiken tämän paskan, joka on soteministeriön toimesta pöydälle nostettu?

Mikäli tuo soteministeriön valmistelema kolossaarinen paska alkaa Vesuviuksen lailla purkautumaan kohti tuuletinta, voiko vitutuskäyrä nousta niin korkealle että se alkaa salamoida? Olenko edes hereillä vai onko tämä sittenkin vain pelkkää vitun pahaa unta?

NÄISTÄ ON KYSE:

-Vitutusministeriö haluaa kieltää alkoholin myynnin huoltoasemilla.

-Vitutusministeriö haluaa kieltää alkoholin myynnin sunnuntaisin ja pyhäpäivinä.

-Vitutusministeriö haluaa kieltää alkoholin myynnin perjantaisin ja lauantaisin klo 18 jälkeen.

-Vitutusministeriö haluaa "tarkastella" (lue: kieltää ja rajoittaa niin että perseet repeää) ravintoloiden aukioloaikoja.

-Vitutusministeriö haluaa keskioluet Alkon PASKAAN tuotevalikoimaan.

Ei ei ei saatana pitääkö autojen alkaa oikeasti kohta palamaan että tämä paska saataisiin loppumaan? Eihän tämä nyt vittu voi olla totta. Tällä aivan käsittämättömällä paskamuistiolla halutaan vähentää alkoholista koituvia haittoja. Tekemällä itse säännöistä haittoja?

Tämä järjen köyhyys todellakin todistaa että ämpäripäiden pahoinvointiministeriössä ollaan totaalisesti irtaannuttu ympäröivästä maailmasta ja todellisuudentaju on nyt hukattu ja todella surullisen kauas. Tämä pelkkänä ehdotuksenakin on jopa pelottavaa.

En tiedä mikä heidän todellinen agenda on, ei ainakaan ihmisten henkinen terveys. Jos alkoholin ongelmakäyttöön johtavista syistä suurin on henkinen pahoinvointi, niin miten nämä yhteen kootut paskalla täytetyt aivot ovat kehittäneet ratkaisuksi luoda lisää pahoinvointia ympäröivään yhteiskuntaan. Minun vinkkelistä koko PASKAMINISTERIÖ on rikollisjoukko, joka haluaa pitkällä tähtäimellä pilata minun elämäni.

Pieleen menneistä kieltolaeista ei ole opittu selvästi YHTÄÄN MITÄÄN. Nyt menemme vuosi vuodelta kohti ehdotonta kieltolakia ja vieläpä aikana kun viinan haku ulkomailta on helpompaa kuin koskaan. Alkoholista ollaan luomassa uutta harmaan talouden vetojuhtaa.

Tämän päättymättömän paskakierteen ON LOPUTTAVA! Kansalaisäänestystä asiasta luonnollisesti ei voida järjestää koska se olisi liian "putkinäköinen" äänestys, ja sitäpaitsi mistäpä me unnukat kansalaiset mistään mitään tietäisimmekään. Olemmehan me lähtökohtaisesti niin helvetin hölmöjä että pilaamme elämämme juomalla viinaa vain sen takia että sitä on saatavilla.

Missään muussa länsimaisessa yhteiskunnassa ei olla menty näin pitkälle edes keskustelun tasolla. Käytännössä kaikki muut länsimaiset yhteiskunnat pyörivät parhaillaan ilman yhtä tiukkoja alkoholirajoituksia mitä meillä täällä jo on.

Eikö nyt ihan vaikka maalaisjärkikään sano mitään? Nämä ehdotukset tulevat lisäämään alkoholin tuontia ja pimeää myyntiä aivan helvetisti. Te ette yksinkertaisesti vaan voi vedota siihen että sitä ei ole tutkitusti todistettu KOSKA SITÄ EI VOI VITTU MITENKÄÄN USKOTTAVASTI TUTKIA! KAIKKI AIHEESEEN LIITTYVÄT MUUTKIN TUTKIMUKSET OVAT TÄYTTÄ PASKAA VAILLA MINKÄÄNLAISTA TODELLISUUSPOHJAA!

Ravintoloiden aukioloaikoihin puuttuminen kippaa luonnollisesti ravintoloita nurin ja siirtää ryyppäämistä yksityisasuntoihin, puistoihin, kaduille jne. Sieltä onkin vitun kätevä poliisin käydä vähän erottelemassa riitapukareita. Kun on ne ihan vitun rajattomat resurssitkin ja kaikkea.

Ihmiset alkavat hamstraamaan viinaa entistä enemmän koteihinsa, ja silloinhan sitä vasta alkaakin maistumaan kun on 20 koppaa hemuja vaatehuoneessa. Erona tietysti vaan se sivuseikka että PENNIN JENIÄKÄÄN EI TULE VEROTTAJALLE.

Ruokakauppojen myyntiaikoihin LISÄÄ KAJOAMALLA alkoholin laiton jälleenmyynti luonnollisesti lisääntyy. Kun luvaton myynti kasvaa, valvonta vaikeutuu. Lopputulos on se että esimerkiksi alaikäisten on entistä helpompi saada ostettua viikonlopun vellit. Mutta sitähän te perseaivot tuskin olette edes ajatelleet. Ja tuskin se teitä kiinnostaa koska tarkoituksena on vaan onanoida kaikelle paskalle mitä vaan aikaan saatte

Sosiaali- ja terveysministeriö on höösärikoneiston yksi vaarallisimmista terroriryhmittymistä. Heidän PASKAT ideat passivoivat kansalaiset "terveyden nimessä." Loputon kontrolli johtaa passiivisuuteen ja sitä kautta pahaan oloon. Tämän jälkeen passivoitunut ihminen diagnosoidaan masentuneeksi. Ero höösäriyhteiskunnan luoman masentuneen ja normaalin masentuneen välillä on seuraava:

Normaali ihminen masentuu tunteesta ettei voi vaikuttaa valintojen kautta elämäänsä tai ympäröiviin olosuhteisiin. Höösäreiden luomalla masentuneella tämä ei ole pelkkä tunne koska kaikki päätökset ja valinnat on jo linjattu hänen puolestaan. Hän siis tiedostaa kaiken olevan paskaa, ja hän on siinä oikeassa.

Me olemme tätä menoa muuttumassa kauhisteleviksi paskahousuiksi, jotka eivät kykene vetämään itse omia rajojaan tai tekemään omia valintojaan. Kiitos tästä höösäreille.

10 kommenttia:

  1. Jännää kehitystä. Ensin pidennetään kauppojen aukioloaikoja ja sitten rajoitetaan, mitä saa myydä. Tuo peruspalveluministeri Susanna Huovinen vaikuttaa nimitystietojen perusteella sen verran umpipoliittiselta pelurilta (=poliitikointi ennen järkeä), että en ole yllättynyt. Tässä pari faktaa siitä:
    Susanna Huovinen:
    *Tuottavassa teollisuudessa hyödytön maisterin tutkinto: CHECK (yhteiskuntatieteet)
    *Poliittisia suhteita: CHECK (mies Jyväskylän apulaiskaupunginjohtaja)
    *Nopea nimitys ministeriksi (merkki nuoleskelusta): CHECK (toinen kansanedustajakausi LV-ämmänä)

    Jos STM Paula Risikko (terveystieteiden tri) on tämän takana, niin meillä on Suomen Obama ruorissa; oikean alan tohtori todella heikolla työnjäljellä.

    Tuo Huovinen vaikuttaa sellaiselta puolueorjalta, että tulee kansanedustajakausirajoituksia ja jopa pykäliä kumartavia ammattiministereitä ikävä. Tuo Risikko taas on mainittu tässäkin blogissa niin usein, että kai sitä on pakko uskoa, ettei oman alansa tohtorikaan osaa Arkadianmäen korruptoivassa kaverikerhossa järkeänsä pitää.

    Kyllä joku noista kieltoja pykäävistä wannabe-mulkkupoliitikoista pitäisi polttaa varoittavaksi esimerkiksi muille, jotta tämä kansan lannistaminen ministerien omilla sisäisillä ja poliittisilla ongelmilla lakkaa. Tiedän, ei ole tapahtumassa. Samat ongelmat ovat muissakin ministeriöissä ja valiokunnissa, esim. Raimo Sailaksen (VVM:n ex-vakiokalustoa, ammattivirkamies hänkin) todellisuudesta vieraantuneet näkemykset opintotuesta. Tulee vähän epätodellinen tunne, kun huomaa, että poliittinen kokemus ja virka-aseman merkittävyys ovat molemmat kääntäen verrannollisia tehtyjen päätösten järkevyyteen. Yhdysvaltain poliitikoissa on samanlaisia piirteitä. Kaipa lain yläpuolella seisomiseen ja sen sanomiseenkin voi rutinoitua ja sen seurauksena ns. perseilyvaihteen vahinkomagnitudi räjähtää koko kansaa koskettavaksi.
    "Nääh, eiväthän kansan valitsemat edustajat erehdy. Sehän on täysin mahdotonta *slurp slurp*". :D

    VastaaPoista
  2. Ei saatana voi olla totta taas. Missä menee kansalla raja kestää tätä paskaa?
    Nimim. Ekan kerran itse valmis lähtemään mellakoimaan.

    VastaaPoista
  3. Voin mielelläni osallistua mellakkaan. Ei tätä valtion nykytouhua yksinkertaisesti voi käsittää. Verotulot hupenee koko ajan, valtion menot lisääntyy, ja sitten vielä koitetaan tietoisesti vähentää valtion tuloja ihan vaan että saadaan taas holhota ihmisiä vähän enemmän. Ihmiset voivat tässä maassa todella pahoin, minä mukaanlukien. Citalopramia naamaan ja kohti uusia pettymyksiä.
    Todellakin haluan nähdä sen päivän, kun suomalaiset nousevat barrikadeille kaikkea tätä älyttömyyttä vastaan, ja nykyiset ministerit sun muut maanpetturit raahataan lukaaleistaan kaduille ja mestataan julkisesti.

    VastaaPoista
  4. Ainoa vaan, ettei suomalaisista ole siihen. Latinoveriset homo sapiensit olisivat jo vuosi sitten polttaneet eduskuntatalon ja puolet helsingistä, mutta suomalaiset istuvat kotisohvalla punainen koffi kourassa ja kiroilevat, että viikon päästä perjantaina ei tätäkään saa enää klo 18.00 jälkeen. Jos puuttuu järki kansanedustuksesta niin puuttuu munat kansalta.

    VastaaPoista
  5. Pari asiaa, mitä tuosta ehdotuksesta olen lukenut ja kysymyksiä liittyen tämän sivun pääotsikkoon:

    - Myynnin rajoittaminen klo 21 -> klo 18 aiheuttaisi laittoman alkoholin myynnin lisäystä?

    - Ravintolan aukioloajan lyhennys klo 2 -> klo 1 laittaisi ravintoloita nurin?

    - Miten kieltolaki liittyy näihin rajoituksiin?

    - Miten keskioluen siirtäminen ALKO:lle heikentäisi tarjontaa, eikö tässä kävisi päin vastoin?

    - Maalaisjärkeen vetoaminen on kliseistä, eikä sitä nykymuodossaan tunneta kuin lausahduksena.

    Mielestäni kirjoitus on täynnä epäloogisia aukkoja, utopistista maailmankatsomusta sekä pelkoa oman alkoholin väärinkäyttäjän aseman tulevaisuudesta ja mahdollisen oman alkoholiongelman kieltämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittämätön postaus, idioottimaisia kysymyksiä. Lopun argumentointivirheet ovat piste i:n päällä. Et voi olla tosissasi.

      Poista
    2. - Myynnin rajoittaminen klo 21 -> klo 18 aiheuttaisi laittoman alkoholin myynnin lisäystä?

      Tällöin klo 18 jälkeen tapahtuva myynti olisi laitonta ja pitäisin enemmän kuin todennäköisenä että viikonloppuisin pimeä myynti kasvaisi koska jo nyt tietyiltä kansallispukuisilta ostetaan kasoittain viinaa myyntiaikojen ulkopuolella.

      - Ravintolan aukioloajan lyhennys klo 2 -> klo 1 laittaisi ravintoloita nurin?

      Käytännössä STM haluaa tarkastella aamuyön tuntien aukioloaikoja. Käytännössä tämä leikkaa klo 02:00-04:00 välisen myynnin pois mikä monelle yökerholle on kestämätöntä nykyisellä asiakaskäyttäytymisellä.

      - Miten kieltolaki liittyy näihin rajoituksiin?

      Kieltolaki on ainoa esimerkkimme alkoholin katastrofaalisesta kieltohöösäripolitiikasta. Liika höösäys johti jopa kulutuksen kasvuun. Historia toistaa itseään ja ihmisen käyttäytymismallit ovat samat kuin vajaa 100 vuotta sitten.

      - Miten keskioluen siirtäminen ALKO:lle heikentäisi tarjontaa, eikö tässä kävisi päin vastoin?

      Keskioluen tuotevalikoima pysyisi samana. Esimerkiksi Alkon olutvalikoima on luokattoman paska.

      - Maalaisjärkeen vetoaminen on kliseistä, eikä sitä nykymuodossaan tunneta kuin lausahduksena.

      Höösipumppu lupaa käyttää jatkossa termiä "terve järki"

      Poista
    3. Anonyymi voi suksia sinne hössönsössönministeriöön onanoimaan muiden lässynlässyttäjien kanssa siitä. t: kickey hiirey

      Poista
  6. Täällä on kohta niin kivaa olla että Timo Rautiainenkin tekee siitä biisin.

    VastaaPoista